falcon

Kuinka parhaiten markkinoida polttopuuyritystä?

Oikein valitut markkinoinnin toimenpiteet auttavat tavoittamaan uusia asiakkaita, kasvattamaan asiakastyytyväisyyttä sekä pitämään kysyntää tasaisempana myös sesongin ulkopuolella. 

 

Hakki Pilke

Pohdimme aiemmin postauksessa Kuinka saada polttopuuyritys menestymään? polttopuuyrityksen perustamista ja erilaisia keinoja kasvattaa voittopotentiaalia. Nyt haluamme jakaa ajatuksiamme siitä, millaisia erilaisia tapoja polttopuuyrityksen markkinointiin löytyy.

 

Markkinoinnin avulla tavoitat uusia asiakkaita ja pidät yllä kysyntää myös sesongin ulkopuolella. Markkinointi on merkittävä osa liiketoimintaa, joten sen suunnitteluun ja toteuttamiseen kannattaa panostaa ainakin jonkin verran resursseja bisneksesi koosta riippumatta - samat perusasiat pätevät niin polttopuuyrityksen kuin vaikkapa konekaupankin markkinointiin.

 

Kun aloittelet yrityksesi markkinointia, muista pohtia omaa toimintaympäristöäsi ja asiakkaidesi tarpeita. Kaupungissa esimerkiksi usein korostuu polttopuiden ostamisen helppous. Asiakkailla ei siellä yleensä ole suuria tiloja polttopuiden varastoimiseen, vaan he toivovat saavansa kuivat puut helposti ja säännöllisin väliajoin kotiinkuljetettuna. Tästä palvelusta asiakkaat ovat luultavasti myös valmiita maksamaan hieman extraa.

 

Maaseudulla taas hintataso on usein hiukan kaupunkia alhaisempi, mutta siellä voit myydä puuta ilman kotiinkuljetusta suoraan pihasta. Ja jos puu on hinta-laatusuhteeltaan hyvää, asiakas palaa pihaasi seuraavana vuonna uudestaan ja kertoo sinusta myös tuttavilleen. Näin pääset itse markkinoinnin ja toimitusten suhteen selvästi helpommalla.

 

Tapahtumat markkinoinnin työkaluna

 

Tapahtumat sitouttavat ihmisiä usein tehokkaammin kuin muut markkinoinnin keinot. Onnistunut tapahtuma herättää enemmän tunteita ja jättää pysyvämmän muistijäljen kuin hienoinkaan kadunvarsimainos. 

 

Oletkin ehkä kiertänyt messuja, markkinoita tai muita tapahtumia. Älä kuitenkaan unohda, että voit järjestää tapahtuman melko helposti myös itse. Useimmiten yritykset järjestävät tapahtumia avajaisten tai esimerkiksi vuosipäivän yhteyteen. Tapahtumia ideoidessa voi kuitenkin olla luova. Miltä kuulostaisivat esimerkiksi Syysfestarit, joiden avulla voisit boostata polttopuidesi myyntiä ennen talvea?

 

Kuva BDL Machinesin, Hakki Pilkkeen hollantilaisen maahantuojan avajaistapahtumasta.

Kuva: BDL Machinesin, Hakki Pilkkeen hollantilaisen maahantuojan avajaistapahtuman polttopuukisasta.

 

Jos olet vasta perustamassa yritystä, ovat avajaiset tietenkin luonnollinen tapa esitellä toimintaasi ja itseäsi tuleville asiakkaillesi. Hyvin järjestetyt avajaiset - tai mikä muu tapahtuma tahansa - auttavat herättämään ihmisten mielenkiinnon, nostavat tietoisuutta yrityksestäsi ja vahvistavat suhdettasi paikallisiin asiakkaisiin.

 

Potentiaalisille asiakkaille täytyy aina antaa jotain takaisin siitä hyvästä, että he investoivat aikaansa vieraillakseen tapahtumassasi. Helppoa on antaa ihmisille jotain kotiinviemisiä, mutta myös mielenkiintoinen informaatio tai mukava yhteinen aika perheen ja ystävien kanssa saattavat olla juuri sitä, mitä ihmiset tapahtumastasi etsivät. Ilmainen kahvi, keksit ja ilmapallot lapsille toimivat lähes aina. Voit myös keksiä jotain uutta, joka liittyy suoraan yrityksesi toimintaan - näin sinä ja bisneksesi jäätte vielä paremmin ihmisten mieliin.

 

Lisäksi tapahtuma on tietysti tilaisuus jakaa yrityksesi markkinointimateriaaleja, demonstroida tuotteesi laatua sekä generoida uusia liidejä. Mukaan tapahtumaan kannattaa ehdottomasti ottaa pieni erä tuotetta, jotta asiakkaat heti näkevät, mistä on kyse. 

 

Tapahtumassa kannattaa kerätä ylös myös ihmisten yhteystietoja ja pyytää lupa markkinointiin. Järjestä esimerkiksi ilmainen arvonta, johon osallistuvien tulee täyttää lomake. Näin voit lähettää jälkeenpäin esimerkiksi sähköpostin, jossa kiität tapahtumaan osallistumisesta ja tarjoat kiitokseksi alennusta tuotteestasi sekä pyydät asiakkaita seuraamaan verkkosivuasi tai sosiaalisen median kanaviasi. 

 

Perinteinen markkinointi pitää pintansa

 

Maailma muuttuu digitaaliseksi, mutta perinteisempiä markkinoinnin keinoja ei silti kannata unohtaa. Mainos paikallisessa lehdessä tai kaupan ilmoitustaululla tuo edelleen usein varsin hyviä tuloksia. Jos alueella on paljon takallisia pientaloja, voit myös jakaa yrityksesi mainoslehtisiä postilaatikoihin.

 

polttopuun-myynti-auto

 

Jos yrityksesi toimii lähellä vilkasliikenteistä tietä, voit pystyttää tien varteen yksinkertaisen "Polttopuita myytävänä" -kyltin. Voit myös pyytää yhteistyökumppaneitasi jakamaan potentiaalisille asiakkaille käyntikortteja tai ilmoituksia yrityksestäsi - tarjoudu samalla myös vastaamaan palvelukseen. Kustannustehokas mainostapa on myös teippimainos autoon firman logolla ja yhteystiedoilla. Jos klapikoneesi tai klapihäkkisi on esillä tienvieressä, mainosteippejen tai kyltin laitto myös niihin voi olla tehokas markkinointitapa.

 

Simo_Rousu_polttopuutjpg-1

 

Muista myös miettiä tapoja, joilla voit erottautua kilpailijoistasi. Voit tarjotaa esimerkiksi erilaisia laatuluokkia sekä harkita vaikkapa puiden kotiinkuljetuksen tarjoamista. Säkkipuuta voit myydä esimerkiksi kaupoille. Kun laitat säkkiin mukaan esimerkiksi käyntikortin tai pienen mainoksen firmasi logolla ja yhteystiedoilla, saat samalla markkinoitua omaa nimeäsi. Näin tyytyväiset asiakkaat tietävät, kenen tuotetta suositella myös eteenpäin.  

 

 

Polttopuuyrityksen digitaalinen markkinointi

 

Perinteisten markkinoinnin keinojen ohella kannattaa markkinoinnissa hyödyntää myös digitaalisia kanavia. Verkkosivun luominen on hyvä alku. Verkkosivut ovat täysin omassa hallinnassasi oleva media. Niiden kautta voit yksinkertaisimmillaan esitellä yritystäsi ja tuotteitasi sekä houkutella asiakkaita erilaisten kampanjoiden avulla.

 

Halutessasi voit perustaa verkkosivun yhteyteen esimerkiksi blogin, jossa jaat asiakkaillesi erilaisia vinkkejä vaikkapa polttopuiden tehokkaasta käytöstä ja säilytyksestä. Näin voit tarjota uudenlaista lisäarvoa ja sitouttaa asiakkaita toimintaasi. 

 

Jos asiakkaasi ovat aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä, kannattaa varmistaa, että he löytävät sieltä myös sinut. Sosiaalisen median tilien luominen yritykselle on helppoa ja ilmaista. Esimerkiksi Facebookissa voit helposti jakaa valokuvia, kampanjoita ja uutisia asiakkaillesi. Lisäksi paikalliset Facebook-ryhmät ovat usein hyviä kanavia uusien asiakkaiden tavoittamiseen.

 

Nettisvut_polttopuu

 

Myös markkinointi sosiaalisessa mediassa on helppoa, ja sen voi aloittaa hyvin pienillä summilla - näin voit harjoitella mainonnan tekemistä ilman huolta siitä, että joutuisit heti panostamaan suuria summia. Muista myös jakaa tietoa sosiaalisen median tileistä asiakkaillesi ja pyytää heitä seuraamaan sinua. 

 

Älä unohda olemassa olevia asiakkaitasi

 

Älä koskaan aliarvioi suusta-suuhun -markkinoinnin tehoa. On tärkeää pitää huolta siitä, että olemassa olevat asiakkaasi ovat tyytyväisiä - ja että he myös pysyvät tyytyväisinä. 

 

Tyytyväinen asiakas on uskollinen asiakas. Sen lisäksi, että tyytyväinen asiakas ostaa sinulta myös jatkossa, hän saattaa kertoa hyvistä kokemuksistaan sopivan tilaisuuden tullen myös tutuilleen. Tyytyväiset asiakkaat hoitavat osan markkinoinnista puolestasi, ja näin pääset itse vähemmällä.

 

Muista siis tarjota olemassa oleville asiakkaille esimerkiksi ennakkotilauksen mahdollisuutta, kanta-asiakas alennuksia ja vaikka pientä extraa tapahtumissasi. Voit myös hyödyntää olemassa olevia asiakkaita tarjoamalla heille alennuksia tuotteista, jos he tekevät tilauksen hyvissä ajoin ennen kiireisintä sesonkia - näin hyödytte asiakassuhteesta molemmat.

 

VINKKI! Jos tiedät, että asiakkaasi on tyytyväinen saamansa palveluun, pyydä rohkeasti heitä vinkkaamaan sinusta ja toiminnastasi eteenpäin. Tyytyväistä asiakasta parempaa markkinointia on rahalla vaikea ostaa.


Oletko kiinnostunut klapikoneesta? Hakki Pilkkeen valikoimista löydät sopivan klapikoneen niin teolliseen tuotantoon, ammattilaisille, puoliammattilaisille kuin pilkkeitä kotitarpeeseen tekeville. 

 

Tutustu valikoimaamme

 

 
 

More Posts

Tilaa uutiskirjeemme